Kipinöintiä tapahtumalavoilla ja kameran edessä
Hellurei, täällä Katariina⚡️
Olen juontanut jopa 10 000 ihmisten tapahtumia, näytellyt lyhytelokuvan pääroolissa ja kisannut Miss Suomi 2026 finalistina.
Tavaramerkkini
on pohjoiskarjalainen energia, rohkea heittäytyminen ja pilke silmäkulmassa kupliva elämänasenne.
Seuraa Katariinan kipinöintiä somessa!
Mie oon Katariina, kupliva esiintyjä ja tarinankertoja,
jonka vahvuutena on heittäytyminen niin tapahtumalavoilla kuin kameran edessä. Erikoistun juontamiseen, näyttelemiseen ja sosiaalisen median sisällöntuotantoon.
Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, mutta muutettuani Pohjois-Karjalasta Helsinkiin aloin tavoitella unelmiani eli viihde-alan yrittäjyyttä, isoja juontokeikkoja, elokuvan pääroolia sekä Miss Suomea. Tätä matkaa jaan avoimesti omissa somekanavissani, jonka lisäksi olen tuottanut lyhytvideoita niin pörssiyrityksille kuin järjestöille.
Haaveenani on ura tapahtuma- ja media-alalla, jossa pääsen esiintymään monipuolisissa rooleissa, esimerkiksi näyttelijänä TV-tuotannoissa!
-
Vapaa-ajalla miut voi löytää analysoimasta persoonallisuustestien tuloksia, rauhottumasta avannosta tai hikoilemasta HIIT-treenin parissa 2000-luvun musa (Lady Gaga) kuulokkeissa.
Lapsena miun haaveammatti oli näyttelijä, joten nyt mennään niitä unelmia kohti, just keep watching!